Sivut

keskiviikko 13. joulukuuta 2017

13.12

Joulukuu on jo kohta puolessa
välissä ja minä en ole ehtinyt kirjoittelemaan
tännekkään mitään.
Teen nyt tällaisen postauksen, johon laitan 
viimeisimmästä postauksestani tähän 
päivään kuvia ja kerron mitä olen 
tehnyt. Hyvää joulun odotusta kaikille!
Joskus syksyllä kävin Heidin, Miikan ja Ninnin
kanssa kävelyllä.

Samalla reissulla löysimme vielä ihanan 
päivänkakkaran.

Isänpäivä kakku. Ensimmäistä kertaa
kokeilin ruusukoristeita ja ihan hyvin
ne onnistuivat.

 Suomi 100. Tein kuvaamataidon
yhtenä lopputyön osana suuren
puun koulunn seinälle.

Kirjallisuusblogini

Hei!
Blogilistaani on ilmestynyt
kirjallisuusblogi, jota
olen nyt alkanut täyttämään.
Suoritan siis kirjallisuusdiplomini
blogin kautta, joten jos teillä
kiinostaa käydä lukemassa kommentteja
kirjoista niin menkäähän lukemaan.