Sivut

sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

9-16.7





Nyt on yksi etappi minullakin takana.
Rippikoulu on käyty ja mukavin muistoin
sitä nyt saa muistella. Rippikoulu oli mukava
ja sain paljon uusia kavereita. Meidän porukasta
tuli todella tiivis. Konfirmaatio on nyt käyty ja 
ensimmäinen ehtoollinen on takana.
Konfirmaatio minulla oli
Rovaniemen kirkossa.
Ja harvalla on omissa rippijuhlissa ollut
itse tekemä mekko. :)
Juhlat pidettiin 16. päivä. Ne olivat
aika pienet, mutta entistäkin mukavemmat. 
Lahjaksi sain: kultaisen rippiristin,
 kultaisen rannekorun, hopeisen sormuksen,
astioita sekä rahaa.
Lisäksi sain myös kukkia.

torstai 6. heinäkuuta 2017

Juhannus



Lunta oli ihan maan kamarallakin.

Saanalle menevät portaat. Kuva on noin
puolestavälistä.



Kilpisjärvi, joka on jäässä.


Hei! Tässä postauksessa on kuvia Juhannuksesta.
Juhannusviikon keskiviikkona lähdimme
kohti Kilpisjärveä. Olimme perillä noin klo 2 yöllä.
Kilpisjärvi oli vielä jäässä ja lunta
siellä oli todella paljon. 
Perjantaina osallistuimme juhannushiihtoihin. 
Minä voitin oman sarjani.
Perjantaina puolen yön aikoihin minä ja sisarukseni
esiinnyimme Saanan päällä. Minä soitin
kitaraa ja lauloin ja muut lauloivat.
Lauloimme siellä Cuulaksen Kaukana laulun.
Laulu laulettiin muistoksi kahdelle 
edesmenneelle Saanaveikkojen jäsenille.
Torstaina ja lauantaina patikoimme.
Sunnuntaina lähdimme ajamaan kohti Leviä. 
Maanantaina kävimme Levin kylpylässä ja
sieltä ajelimme kotiin.
Ilmat suosivat meitä. Lähes koko ajan
paistoi aurinko ja ilma oli lämmin.