Sivut

torstai 6. heinäkuuta 2017

Juhannus



Lunta oli ihan maan kamarallakin.

Saanalle menevät portaat. Kuva on noin
puolestavälistä.



Kilpisjärvi, joka on jäässä.


Hei! Tässä postauksessa on kuvia Juhannuksesta.
Juhannusviikon keskiviikkona lähdimme
kohti Kilpisjärveä. Olimme perillä noin klo 2 yöllä.
Kilpisjärvi oli vielä jäässä ja lunta
siellä oli todella paljon. 
Perjantaina osallistuimme juhannushiihtoihin. 
Minä voitin oman sarjani.
Perjantaina puolen yön aikoihin minä ja sisarukseni
esiinnyimme Saanan päällä. Minä soitin
kitaraa ja lauloin ja muut lauloivat.
Lauloimme siellä Cuulaksen Kaukana laulun.
Laulu laulettiin muistoksi kahdelle 
edesmenneelle Saanaveikkojen jäsenille.
Torstaina ja lauantaina patikoimme.
Sunnuntaina lähdimme ajamaan kohti Leviä. 
Maanantaina kävimme Levin kylpylässä ja
sieltä ajelimme kotiin.
Ilmat suosivat meitä. Lähes koko ajan
paistoi aurinko ja ilma oli lämmin.

2 kommenttia:

  1. kaiholla kahtelen upeita lapinmaisemia vähä kateelisenakin, kyllä lappi etelän voittaa.lapisa on sitä jotakin,rauhaa. onnittelut hiihtomestarille. hyvää ja paljon antavaa tulevaa viikkoa. hyvää jatkua.

    VastaaPoista